sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Asut tyttöjen kevätjuhliin.

Niin se kevät on jo joutunut, että oman ryhmän kanssa juhlittiin päiväkodin kevätjuhlia jo viime viikolla. Huomenna on vuorossa päiväkotilaisen 5-vuotiaan kevätjuhla ja torstaina koululaisen ihka ensimmäinen, ekan luokan päätösjuhla. Tämähän aiheutti tietysti paineita äidille, jolla on päävastuu asuista, joita perhe päällensä pukee. Mekot olivat valmiina, eilen shoppailtiin loput!


Kengät ovat tyttöjen ensimmäiset korkkarit! Iik, isoja tyttöjä. Arvaa vaan mikä mallikoulu täällä on ollut käynnissä, kun niillä on opeteltu kävelemään kuin oikeat mallit ja aikuiset... :) Olisin halunnut molemmille hopeat kengät, mutta isommalle ei ollut enää kokoja, joten piti kehitellä hiukan lisää...

Hiuksiin päähineet:


Koska kengät olivat eriväriset ja mekot samanväriset, piti kehitellä toiselle jotain kokonaisuuden yhdistävää mustaa ja toiselle hopeaa. Alunperin halusin tytöistä hempeät roosanväriset kevätpallerot kukkaseppelein, mutta tiedättehän kuinka ärsyttävää on, kun jättää jonkun asian viime tippaan ja joutuu tekemään kompromesseja. Nyt ei enää harmita, mutta eilen nälkäkiukun yllättäessä purin kyllä hammasta, että ärräpäät ei lennä, kun tuntui että mitään ei löydy. Sitten päätin itse tehdä asialle jotain: ostin molemmille tuollaiset pannat ja kuumaliimasin niihin kukkia. Hopean pienensin, että pysyy pienemmän päässä, isompi musta sopi koululaiselle oikein hyvin (ja minulle, jatkokäyttöä silmällä pitäen). Enkä minäkään tässä ilman jää, minullekin on kaapissa hopea päähine ja kukka huomiseksi!

Sitten oli vielä pähkäily, mitä löytyy tytöille hartioille. Bolerot olivat kaupoista mystisesti kadonneet ja eräässäkin vaateliikkeessä myyjätär kertoi, että niitä on tänä vuonna tullut niin vähän, että he aikovat laittaa palautetta maahantuojalle. Puhuttiinkin siitä, kuinka täällä kevät ja kesä on niin arvaamatonta sään suhteen, että ei sitä ihan pelkällä kesämekolla välttämättä tarkene juhlissa...

Päiväkotilaiselle löytyi kuitenkin ihan samanvärinen bolero! Voi sitä helpotusta! Tässä päiväkotilaisen asukokonaisuus:


Koululaiselle löytyi sitten tuollainen pitsinen takki. Mihin olinkin hyvin tyytyväinen, koska se on monikäyttöinen arkeen ja juhlaankin. Lisäksi kevyempi, kuin mustat kokonaan puuvillaiset takit, joita kyllä oli tarjolla muutamia...



Huh! Onnistuin omasta mielestäni oikein kivasti, vaikka shoppailureissulla meinasikin paniikki iskeä. Ei voinut ostaa kenkiä ennen kuin löytyi pitsitakki ja bolero ja siinä sitä ravattiin kaikki keskustan liikkeet ennen kuin ostopäätöksiä tehtiin. Sitä kun allekirjoittanut on sen verran sävy-sävyyn ihminen, että ei voinut kuvitellakaan mitään eriparitouhuja!

Mitäs pidät? Hitti vai huti?

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Tänkkaad mulla on poikia, joille on melkein ihan sama mitä vaatetta sitä päällensä kiskoo, kunhan saa laittaa kumpparit! Hah. Ja villapipon.

Unknown kirjoitti...

Voi beibs, mitähän kaikkea sinäkin virkkaisit, ompelisit ja hempeilisit jos sulla olis tyttöjä. Vai olisiko ne äitinsä tyttöjä tallissa lantaa kauhomassa rakot kädessä... Hmm. Reea työskentelee on laajentunut: nykyään myös ompelu- ja lankalaatikon vieressä!