tiistai 10. marraskuuta 2015

Stockmann 150 juhlamuki sai kaverikseen lautasen.

Muistatko, kun mediassa asti kohistiin muumipiirejä paljon liikuttanut Stockmann muki? Tämä Stockmann muki ei liikuttanut ihan niin paljon kuin pari vuotta sen jälkeen ilmestynyt "rillimuki", mutta paljon silti.

Muki oli Stockmannin 150-vuotisjuhlavuodelle suunniteltu Arabian muumimuki, 150 Edited Collection. Juhlavuoden kunniaksi tuotiin historiaa ja perinteitä tuolta taipaleelta tähän päivään. Mukia koristaa kaunis kuvitus, jonka Tove Jansson suunnitteli Stockmannin omaan käyttöön 1950-luvulla Muumi-kuosin vahvan yhteistyön kunniaksi.  Mukissa on hempeät värit: vaaleanpunainen ja -sininen valkoisella pohjalla. Siinä vilisee pieniä tuttuja hahmoja muumilaaksosta ja ne ovat tarkkoja kuvituksia ja ainakin minun suosikkejani. Siellä vilisee hattivatit, Surku-koira, Nuuskamuikkunen, Muumipeikko ja Niiskuneiti pilven päällä ja monia muita. Muumimamman käsilaukkuaa koristaa Stockmannin perustamislogo, joka sijaitsee vielä tänäkin päivänä Stockmannin Helsingin tavaratalon seinässä. Muki tuli markkinoille vuonna 2012 lyhyeksi aikaa. Ensimmäinen erä myytiin loppuun päivässä niin, että osa Stockmannin asiakkaiden verkkokauppatilauksista jouduttiin peruuttamaan jälkikäteen ylimyynnin takia. Ylimyynti nostatti keräilijöissä paljon negatiivisia tinteita, kun luvatut mukit eivät ikinä saapuneetkaan perille. Tätä on kutsuttu "Stocka-ilmiöksi" keräilypiireissä. Mukin valmistusmäärästä ei ole tietoa, mutta osa halukkaista jäi nuolemaan näppejään, kun ostorajoitusta ei ollut ja mukeja sai ostaa mielinmäärin. Tämäkin sai aikoinaan muumiforumeilla karvat pystyyn (mutta mistäpä siellä ei puhistaisi). Mukin hinta oli silloin 29,90€/muki, mutta tänä päivänä tätä mukia myydään 60-90€ luokkaa.


Minä itse pidän tästä mukista kovin. Tämä onkin yksi minun lempimukeistani! Tästä ei ihan montaakaan viikkoa ole, kun päätin vihdoin pestä ne tarrat tästä pois ja ottaa tämän käyttöön. Stockmann muki miellyttää slmiäni värimaailmaltaan.

05.11.2015 muki sai kaverikseen lautasen. Lautanen on halkaisijaltaan 19cm ja sen värit ovat hiukan mukin värejä haaleammat. Muutoin se on samanlainen kuin muki ja tämäkös minua ilahdutti! 


Viime viikon torstaina heti aamulla klo 9.00 mies oli kärppänä Stockmannin verkkokaupassa. 40min siinä meni verkkosivujen ainakin kerran kaatuessa, mutta ostokset saatiin maksettua ja tilaus tuli tänään tiistaina 10.11.2015 noudettavaksi postista. Muumiforumeilta lueskelin, kuinka ensimmäinen erä myytiin alle tunnissa loppuun. Toinen erä tuli myyntiin parin tunnin päästä, mutta toimitusaika piteni 3-5 päivästä 1-2viikkoon. Olin siis onnekas, kun mies sai nämä tilattua ja vielä ensimmäisessä erästä!

Lautasia on vielä myynnissä Stockmanneilla ja näytti verkkokaupastakin niitä vielä saada, klik! Hintaa lautasella on 34,90€/kpl. Melko hintava minusta, mutta olihan se nyt pakko saada mukin kaveriksi kun tämä on oma lempparini. Vielä kun Stockmann teettäisi tästä kulhon... :) 


ps. voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik! Muista myös merkitä ruksi Arjenkaunisnainen FB-sivun etusivin tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, niin näet kaikki blogin päivitykset heti omassa uutisvirrassasi. Jos tykkääjiä tulee seuraavaan merkkipaaluun eli 100 saakka, pistän pystyyn arvonnan!

pps. arjenkaunisnainen on myös Instagramissa, päivitän sinne kuvia omalta tililtäni, klik! (@reeamariia)

Ei kommentteja: