lauantai 11. heinäkuuta 2015

Kesämuumit

Loman ensimmäinen viikko lähes takana. Vietimme sen tyttöjen kanssa kahdella mökillä ja veljeni luona lapsuuden maisemissa. Vaikka kuinka ajattelin, että pidän lomaa myös blogista, niin mieleeni on juolahtanut muutamakin asia, mitkä haluan teidän kanssanne jakaa. Mökkiviikosta minulla ei ole juurikaan kuvia, koska mökillä ollessa se puhelin jää usein sisälle ja sitä vilkaisee vasta iltaisin. Jää kuvat ottamatta, mutta toisaalta irtaantuminen somesta tekee ihan hyvää.

Itse tykkään kierrellä kirppareilla eri kaupungeissa. Pikkuisen häiritsee tietysti se, että ei oikein tiedä mitkä ovat hyviä kirppareita (eli tavara liikkuu, on hyväkuntoista ja hinnat eivät yllä pilviin saakka), mutta kiertely itsessään on mukavaa. Huomaa kyllä, että ihmiset ovat kesälomilla ja kirpparit ovat hiljaisempia, mutta sen minkä tässä olen itse huomannut on tämä: muumit liikkuvat nyt hiukan paremmin. Ehkä syynä tähän on kesäloma, jolloin ihmiset enemmän haluavat matkustaa ja mistäpä saisi nopeasti taskurahaa kuin myymällä ehjiä muumimukeja tms. Itse olen ostanut muutaman kulhon ja mukin, saaden nyt kesämukit ja -kulhot lähes täydelliseksi.

Rakkaus, 1996-
Pikku Myy, 2008-2014
Uimahyppy, 2006
Delffiinisukellus, 2007
Rantaelämää, 2008
Siesta, 2009
Muumimamma ja ruusutarha, 2010
Pikku Myy ja saippuakuplat, 2011
Primadonnan hevonen, 2012
Niiskuneiti ja runoilija, 2013
Purjehtien tahmatassun kanssa, 2014
Tove 100, 2014. Kulhoa ei saatavilla.
Muumitalo muki, kulhoa ei saatavilla. 2015-
Kokoelmasta puuttuu tämän vuoden kesäsesonki muki ja -kulho Rannalla. Olen pihi, enkä halua ostaa sitä oikealla hinnalla vaan odottelen rauhassa kesän loppumista ja hintojen putoamista. Vaikkakaan kyse ei ole kuin parista eurosta, niin silti. Onhan näitä kesämukeja ja -kulhoja riittänyt käyttöön ihan kiitettävästi. Huomasit varmasti, että kokoelmasta puuttuu Uimahyppy, 2006, kulho sekä Delfiinisukellus, 2007, muki. Niitä etsin aktiivisesti! Uutuuksia meille on Rantaelämää muki, jonka hankin tähän kesäkokoelmaan viimeksi. Myin itse muutamia tuplia mitä omistin ja niillä rahoilla hankin Rantaelämää mukin.

Löysin minä myös lapsuudenmaisemista kevätkokoelmaan kuuluvan Niiskuneiti ja aarrearkku kulhon kirpparilta sekä syksykokoelmaan Muumimamma ja aprikoosi kulhon täältä Jyväskylästä kaupasta alesta. Näin se kokoelma vaan karttuu!

Mikä on sinun suosikkisi kesäkokoelmastani? Itse pidän kovasti Rakkaudesta ja Uimahypystä vaikka ei tuo Rantaelämäkään ole ollenkaan hassumpi ;)

1 kommentti:

Muumimamma kirjoitti...

Minun ehdoton suosikkini on Muumimamman ruusutarha. Minulta puuttuu tästä raitasarjasta uimahyppy ja rantaelämää. Jos ne joskus eteen tulee ja vielä inhimillisellä hinnalla niin täytyyhän ne kotiin hankkia. Minä myin muutaman kupin kirpparilla ja menivät kyllä todella nopeasti kaupaksi.

Maanantaina kävimme Muumimaailmassa ja tämä mamma pääsi tervehtimään esikuvaansa. Mukaan Muumimaailma-reissulta lähti pinkki torkkupeitto sekä Muumimamma-leikkuulauta. Siitä olen kauan haaveillut ja nyt sen sain. En ole vielä raskinut ottaa sitä käyttöön vaan laitoin koristeeksi.