maanantai 15. kesäkuuta 2015

Pöytäryhmän muodonmuutos

Voi tätä ilon ja onnen päivää!

Meillä on täällä kuuden hengen ruokailuryhmä. Pöytä ja tuolit ovat miehen peruja, tuollaiset vaaleat. Tuolit ovat valkoiset irrotettavilla päällisillä ja pöytä sekä tuolien jalat ovat jotain vaaleaa puuta. Nuo valkoiset tuolinpäälliset siis eivät todellakaan ole enää valkoiset! Ne ovat vuosien saatossa kuluneet sekä mustuneet erityisesti istuinosasta sekä selkänojasta siitä kohdin, mistä tuolia yleensä siirretään. Haaveilen itse sellaisesta 8-hengen ruokailuryhmästä, missä pöytä on neliön mallinen, mutta tässä kun vielä väliaikaisesti asutaan, niin olen jotenkin vain sulkenut silmäni. Kunnes käly ja mieheni saivat yhteisen idean: nuo tuolinpäällisethän ovat irrotettavat ELI ne voi värjätä. Ne ovat puuvillaa, joten pesukonevärjäys onnistuu. Vaalean harmaathan minä niistä olisin halunnut, mutta koska tuo pinttynyt lika ei varmaankaan peittyisi sillä värillä, päädyimme tumman harmaaseen. Alla kuvia kahdesta ensimmäisestä, nyt lähden kauppaan hakemaan lisää väriä ja värjäilen loputkin tänään.




Värinä käytin tätä:


Kyllä tällä saa pari vuotta lisää elinikää muuten ihan hyväkuntoiselle pöytäryhmälle! Ja mikä parasta, taas piristystä sisustukseen! :) Mitäs pidätte?

3 kommenttia:

Muumimamma kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Muumimamma kirjoitti...

Tykkään kyllä tosi paljon. Vaaleanharmaasta olisin tykännyt vielä enemmän mutta kaunis on tuo tummakin. Meillä 6 hengen pöytäryhmä ja värinä vihreä. Mutta tykkään kyllä. Isompi ryhmä olisi tarpeen mutta isompaa ei mahdu joten on syötävä välillä kahdessa ryhmässä.

Rm H kirjoitti...

Minäkin pidän kovasti harmaasta, siihen kun saa yhdistettyä niin monia muita värejä vuodenaikojen mukaan. Olen myös innoissani noista tuoleista, enää en lika niinkään näy ja vaaleilla pöytäliinoilla saa tuolien tummuutta piiloon niin halutessaan :)