perjantai 15. toukokuuta 2015

Ravintola Taikuri Jyväskylä ydinkeskustassa.

Jyväskylään on rantautunut uusi Street Foodia tarjoileva ravintola ihan ydinkeskustaan. Ravintola Taikuri. Muutama kaveri on siellä käynytkin ja kehuneet paikan hinta-laatusuhdetta ja perjantaina kävimme mekin testaamassa paikan lounaan merkeissä.

Lista on aika lyhyt eikä niin monipuolinen, mutta ruoka tehdään silmien edessä eli on takuulla kuumaa eteen tuotaessa. Minä joka en lihaa juurikaan syö oli tarjolla pari vaihtoehtoa. Funtsin kanataskun ja jättikatkarapuvartaiden välillä, päätyen rapuihin. T otti possutaskun. Lisäksi otimme kouruperunoita ja vettä.



T:n annos oli muhkea ja suuri. Alkuun ajattelimme ottaa ruuat mukaan ja syödä ulkona, mutta pöydässä totesimme ainakin possutaskun syömisen käsin jossain penkillä mahdottomaksi. Tai mahdolliseksi, jos ei haittaa että haukatessa suuri osa taskua valuu pitkin rinnuksia... T piti annoksestaan kovin. Siinä oli sopivasti lihaa ja runsaasti salaattia sekä makua. Hintakaan ei päätä huimannut 7,90€. Minun annokseni oli hintavampi 11,90€ sekä kouruperunat 1,90€. Minun annokseni oli salaatti, missä oli kolme varrasta. Kolmessa vartaassa oli 9 jättikatkarapua, tomaattia, paprikaa ja kesäkurpitsaa. Alla salaatissa oli monenlaista: kahta eri salaattia, rucolaa, paprikaa, punasipulia ja chilimajoneesia. Chilimajoneesi oli melkein liian hallitseva ja rucola ei sopinut minun suuhuni lainkaan. Se maistui enemmänkin ei pestyltä, kuin hyvältä. Ilman perunoita olisi voinut jäädä nälkä, tosin ei tuo annos kovin pitkälle nälkää pitänyt. Oli kuitenkin mukava syödä välillä jotain muuta take outia, kuin hampurilaisia tms. mitä tässä on eri kaupungeissa nyt tottunut syömään. Jättikatkaravut olivat hyviä, joskin en maistanut listassa luvattua valkosipulia, missä ne olivat paistettu. Liekö maku jäi chililmajoneesin alle...

Suosittelenko? Uskoisin niin. En ehkä enää ota jättikatkarapuvarrasta, joka oli mielestäni hintava siihen nähden, mitä annokseen kuului. Aion kyllä maistaa seuraava kerran kanataskua ja päättää sen jälkeen, pidänkö paikasta! T piti kovasti, joten kyllä varmasti sieltä taskut ja burgerit vielä tullaan hakemaan.

Oletko sinä käynyt syömässä Taikurissa?

Ei kommentteja: