lauantai 7. helmikuuta 2015

Lasten lautapelejä

Meillä pelataan paljon lautapelejä. Olemme mieheni kanssa molemmat aikoinaan pelanneet paljonkin ja pelejä on kertynyt molemmille erikseen ja nyt yhteiseksi melkoinen kasa. Lisäksi olemme halunneet opettaa myös tyttöjä pelaamaan erilaisia pelejä ja viettämään meidän kanssa aikaa. Meillä oli tyttöjen kanssa sopimus, että jokainen sai valita taulukkoon yhden lautapelin, jota kaikki yhdessä pelaisimme, ehtona vain se, että päivän aikana ei saanut hölmöillä mitään päästäkseen peliin mukaan. Vain yhtenä päivänä koululainen katsoi vierestä meidän muiden peliä, muuten saimme nauttia toinen toistemme peliseurasta koko viikon!



Ensimmäisenä esittelyssä lasten suosikki Mato Mato
Tämä peli on yksinkertainen ja sopii perheen pienillekin, koska tässä on tavoitteena noppaa heittämällä saada jonkun värinen madon osa, joka liitetään matoon, joka liikkuu kasvimaan alla. Voittaja on se mato, jonka pää kurkistaa ensimmäisenä mansikkamaan alta.

Tämä peli on mielestäni yksinkertaisen nerokas. Mato Mato tarjoaa lapselle pienen jännityksen siitä, kenen mato ensimmäisenä rei'istä kurkistaa ja kuka lopulta voittaa. Matoa kun ei näe kuin kahdesti ennen maalia. Helppo peli myös oppia värejä sekä hahmottamaan eri väristen palojen kokoja. Minun veljenpoikani on ihan myyty tähän peliin, noin viikko takaperin kun he tulivat yökylään, pieni mies huudahti jo ovelta, että missä on Mato Mato ja koska sitä pelataan. Ja sitähän pelattiin! 



Seuraava peli tuskin esittelyjä kaipaa! Vanha kunnon Afrikan tähti!
Tästä tykkää meillä niin aikuiset ja lapsetkin. Tärkeintä on heti alkuun pohtia strategisesti, mistä aloittaa (koululainen lähes aina sieltä mistä mieheni ja nuorempi sieltä mistä minäkin) ja välttää rosvoja. Tässä ollaan onneksi päästy jo pois siitä harmituksesta, mikä helposti on ennen tullut, jos rosvo kohtaa matkalla tai jos yksinkertaisesti häviää pelin. Meillä tytöistä on kehittynyt aika hyviä voittajia ja häviäijiä! Meistä aikuisista sitten taas en menisi sanomaan, allekirjoittanut kun pelaa kaikki pelit vain voittaakseen....



Koululainen sai Junior Aliaksen joululahjaksi ja sitä on pariin otteeseen nyt pelattu. Peli on siis monelle tuttu sananselityspeli, missä tiimalasin ajan on selitettävä parille niin monta sanaa, kuin mahdollista. Vaikka peli on tarkoitettu +5-vuotiaille, niin meidän pian viisivuotias pärjäsi oikein hyvin! Sanoja on helppo selittää, kun korteissa on sanan lisäksi myös kuva, mistä selittää. Ainoastaan sanaa astronautti perheen pienin ei tiennyt, eikä olisi kuvaa katsomallakaan sitä selvittänyt!



Tämä peli on minun suosikkini lapsuudestani, mitä minulla ei koskaan ollut. Niinpä viime jouluna se ihan huomaamatta löytyi nuoremman lahjapakettien joukosta ja ihan huomaamattan minä valitsin tämän yhdeksi peliksi lautapeliviikolle. Pidän tästä pelistä suunnattomasti. Tämä on yksinkertainen, mutta toisaalta kovinkin monimutkainen ja vaatii mukaan lukutaitoisen lapsen (tai aikuisen). 

Kuitenkin tätä pelattaessa kävi mielessä se, että ehkä tämä on vielä vähän liian pitkä peli meidän tytöille. Pelissä täytyy käydä hakemassa hillokellarin avain, minkä Muumimamma on hukannut. Pelkällä avaimella ei kuitenkaan pääse takaisin sisälle vaan avaimen lisäksi mukana Muumitaloon mentäessä täytyy olla kaksi kiveä tai simpukankuori. Tavaroita voit saada keräämällä niitä, menettämällä niitä tai rosvoamalla toisilta. Lisäksi matkanvarrella on vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Tämä vaatii keskittymistä. Pelilauta on minusta aivan liian heppoinen ja muumit liian köykäisiä (=kevyitä, murresana) eli ne kaatuilevat minkä ehtivät. Aika ehkä kultaa muistot, mutta en ole enää varma, minkä ikäisille tämä on oikeasti suunnattu. Meidän pian 5- ja 7-vuotiaat jaksavat kyllä pelata tätä, mutta en usko, että heillä oli tästä mitään hajua kuitenkaan. Siis, että mitä pitää tehdä. Heille tärkeintä oli päästä mustiin (vaarallisiin) palloihin, että tapahtuu jotain kauheuksia. Minusta liian hankalaa tässä on se, että pitää hakea sekä avain että muita (kiviä, simpukankuori) tarvikkeita mukaan ja kuitenkin niitä voi rosvota toiselta ohittamalla hänet tai pääsemällä samaan ruutuun. Tämä on ehkä pelinä vähän sellainen, että lapset pitävät muumeista, mutta vähän isommat koululaiset taas sitten eivät ja uskon, että vähän isommat koululaiset osaisivat oikeasti pelata tätä. 

Mene ja tiedä, täytyy pelata tätä useammin, että näkee onko tästä oikeasti mihinkään (enää).



Viimeisenä esittelyyn Lasten Carcassonne. Tämä peli löytyy meiltä myös aikuisten versiona, lukuisine lisäosineen. Tässä pelissä ei pelilautaa ole. Se valmistuu joka kerta erilaisena sitä mukaa, kun paloja nostetaan pakasta ja asetetaan pöydälle. Pelin ajatuksena on tehdä tietä, missä on oman värisiä ukkoja ja saada se tie päätökseen. Kun tie alkaa jostain ja päättyy johonkin, voi pelilaudalle asettaa sen verran oman värisiä ukkoja, kuin mitä tiellä on. Jos samalla tiellä on muiden värisiä ukkoja ja tie alkaa - päättyy, saa kaverikin laittaa omat ukkonsa peliin. Pelin voittaa se, jonka kaikki kahdeksan (8) ukkoa on pelilaudalla. Peliin mahtuu neljä (4) pelaajaa maksimissaan ja peli on suht nopea ja mukava. Pelin kaikki palat sopivat yhteen, toisin kuin aikuisten versioissa, jossa paloja pitää vähän pohtia ennen asettamista. Tässä ei oikein voi tehdä kiusaa kenellekään, mikä on aina hyväntuulista kaikkien kannalta!

Onko siellä ruudun toisella puolella aikuisia, jotka tykkäävät pelata lautapelejä? Meillä lautapelit on myös aikuisten hupia, nykyään kuitenkin vähenevässä määrin siihen aikaan verrattuna, kun kokoonnuimme suurella porukalla pelaamaan tuntikausiksi. Silloin ei tosin vielä kenelläkään ollut edes töitä, puolisoita tai perheitä ja ainut velvollisuus oli päästä aamuksi kouluun :) Voi niitä aikoja....

2 kommenttia:

Hanna Kolkka kirjoitti...

Mulle on toi muumipeli ihan vieras, missä kaapissa mua on pidetty?

Rm H kirjoitti...

Hanna, me keskityttiin enemmän palapeleihin ja risteyksessä seisoskeluun niin on jäänyt muumit pelaamatta! ☺