lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävänpäivä!

Eilen lähdimme töistä puolilta päivin, haimme lapset ja lähdimme ajelemaan Espooseen. Kuinka mukavaa olikin ajella, kun vielä klo 17 jälkeen on valoisaa. Toivo keväästä ja kesästä on alkanut nostaa päätään, sieltä se tulee kohisten!

Tulimme tällä kertaa jo lokakuussa ostamiemme Disney on ice jääshow lippujen vuoksi. Jääshow oli tunteikas, värikäs ja täynnä tuttuja hahmoja. Tytöt viihtyivät kovasti. Hartwall areena oli jokaista penkkiä myöten täynnä jos jonkin näköistä prinsessaa menoissaan... Paljon odotin omaa lapsuuden suosikkiani Kaunotarta ja hirviötä. Äänet olivat suoraan elokuvasta, lyhennetty vain noin puoleen tuntiin. Tykättiin kovasti, lavalla tapahtui kovasti kaikkea, ehkä jopa liiankin kanssa! Pää pyörällä katsottiin vasemmalta oikealle. Elämyksenä mukava, vaikkakin varmasti kerta elämässä riittää.


Esityksen jälkeen tulimme takaisin miehen vanhempien luo. Nuoremmalla oli pattereissaan liiankin kanssa virtaa ja lähdettiin kävelylle. Kävellessä pimeällä pidän kaikista valoista. Erityisesti niistä, joita näkyy ihmisten kodeista. Täällä asuinalueella kerrostaloja on niin tiuhaan, että useat verhot olivat kiinni valon kajastaessa vain sieltä takaa. Sitä toivoisi itsensä olevan valona muille. Mutta kuinka paljon tämä arki viekään aikaa ja voimia ja jäljelle jää usein liian paljon ajatuksia siitä, mitä pitäisi tehdä. Tämän siivittämänä ajattelinkin, että alan ottamaan aikaa itselleni. Aloitan ajatustyön siitä, että mihin kaikkeen aikani haluan käyttää. Haluaisin nähdä enemmän ystäväni. Haluaisin soittaa enemmän pianoa. Laulaa. Saada taas kipinä siihen. Lukea kirjoja. Käydä kirjastossa. Puuhastella kotona ja sisustaa. Tehdä kotia kauniiksi ja erityisesti toimivaksi kokonaisuudeksi. Tehdä käsillä. Panostaa enemmän tähän kirjoittamiseen. 

Näiden ajatusten kanssa heitän itseni murun kainaloon shampanjalasin kanssa. Tuotiin kesällä Ranskasta pullo puolikuivaa shampanjaa, jota nyt maistellaan.

Rakkaat lukijat, ystävät. Haastan teitä(kin, itseni lisäksi) listaamaan tärkeät asiat elämässä, joihin haluat panostaa. Ei vaan äitinä tai puolisona vaan naisena ja ystävänä. Kaikki me tarvitaan vertaisia ja vähän pöhköjäkin ystäviä rinnallemme, joten ollaan itse sen arvoisia myös! ❤



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tässä vallitsee nyt vahva feminiininen diskurssi. Erityisen vaikeaksi näen listata tavoitteitani naisena. Mutta kuten hyvä ystäväni Pekka Lehtiniemi sanoisi, "pitkää päätyyn ja perään".

Haluaisin käydä enemmän ystävieni kanssa Stockman Beautyssa, koska on paljon kivempaa shoppailla ostamatta mitään, kun on joku jonka kanssa sen jakaa ja joka ymmärtää tämän tarkoituksen. Haluaisin viimeinkin katsoa kaikki Adam Sandler-leffat. Tämä täytyy tietenkin tehdä silloin, kun kukaan ei ole vallannut teeveetä pelikonsolikäyttöön. Aion myös tehdä arjen pikkutekoja ystävieni tähden, kuten sen, että en jätä autoani kauimmaiseen parkkiruutuun Citymarkettiin mentäessä.

T: Romeon ja Julian Julia

Unknown kirjoitti...

Hei Romeon ja Julian Julia. Kiitos kommentistasi! Sydäntäni lämmittää kovastikin, että pystyit kaivamaan naiseutesi esille ja näkemään itsesi - ja ystäväsi - shoppailemassa ilman päämäärää! Hienoa, että olet ymmärtänyt naiseuden hienouden: ei se päämäärä vaan se matka. Shoppailu ilman päämäärää voi tuntua monista turhauttavalta, mutta minusta se tuntuu enemmänkin arjesta ryöstetyltä ajalta, jonka otan itseltäni ottamatta sitä kuitenkaan keneltäkään pois.

Haluaisin myös kovasti nähdä kanssasi kaikki Adam Sandlerin elokuvat, sikäli mikäli pelikonsolin vartija niin antaa myöten. Ehkä voisimme järjestää Adam Sandler viikonlopun?

Ja vielä lopuksi: sydämeni oli ihan pakahtua siitä muistosta, kuinka useita kertoja jätit ystäväsi kauimmaiseen parkkiruutuun keskellä kovinta pakkasta, silloin kun ei ollut suksia, kengistä puhumattakaan ja piti kävellä monta kilometriä kouluun ilman takkia. Ihanaa, että olet viimein tajunnut, että näillä arjen pienillä teoilla et vain voi pilata vaan myös pelastaa ystäväsi päivän kuin päivänkin!

Toivon tiellesi paljon aurinkoisia päiviä sekä lähetän hymyn tiellesi. Valaiskoot se päiviäsi ja olkoot uskollisena mukana kuin Nasu Nalle Puhin rinnalla!

May the force be with you!