sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Luukku 7, toinen adventti.

Toinen adventti


Lähdimme tänään aamulla mökiltä, pysähdyimme matkalla juomaan 3-vuotiaan veljentyttöni synttärikahvit ja jatkettiin matkaa kotiin. Nämä kotiinpaluut on kyllä yleensä raskaita. On ihanaa tulla kotiin ja laukutkin puran lähes aina samana iltana tai seuraavana päivänä. Pyykkikone heti laulamaan ja huomisen päiväkoti- ja kouluvaatteet valmiiksi aamua helpottamaan. Tytöt on väsyneitä ajomatkasta ja samoin aikuiset. Itsekin turhautuu ja tulee tiuskittua. Sitten kun mies vielä ottaa puheeksi tyttöjen aikana jonkun käytännön asian (mistä ollaan eri mieltä), liittyen heidän toiseen kotiinsa, niin siinähän katkeaa paksuinkin punainen lanka. Tämä on sitä arkea myös. Kun mikään ei suju tai sujuu huonosti. Juuri silloin, kuin toivoisi, että asiat sujuisi mutkattomasti, että ei tulisi sanottua mitään typerää. Sitten aina sanoo jotain tai vaikkei sanoisi mitään, niin sitten kuitenkin loukkaantuu jostain pienestä, mikä reissuväsymyksen siivittämänä nousee isoksi asiaksi omassa mielessä. Huoh. Tätä tämä välillä on. Enkä edes yritä kirjoittaa mitä latteaa kliseetä tähän, koska ainut mikä tähän auttaa on uni ja uusi päivä. Silloin ei näytä näin pimeältä, kuin miltä mielessä nyt tuntuu!