keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Virkkuri - virkkuutöitä kotiin ja käyttöön.

Virkkausintoni vaan alati kasvavana olen törmännyt monta kertaa nimeen VIRKKURI ja/tai Molla Mills. Kävimme tässä taannoin tyttöjen kanssa Suomalaisessa kirjakaupassa aikeena ostaa koululaiselle Ystäväkirja (joita nyt vilisee kouluissa ja kotona ahkerassa käytössä), löysin myös itselleni ensimmäisen Virkkuri-kirjan. Näitä virkkaukseen keskittyviä ja innostavia ohjeita sisältäviä kirjoja on tullut jo kolme ja tämä on niistä ensimmäinen.


Takakannesta poimittua:
Virkkuri päivittää vanhan tekniikan uuteen kuosiin ja innostaa tekemään trendikkäitä käyttöesineitä. Matonkuteista virkatut korit siistivät säilytystilat, raidallinen johdonpäällinen erottuu kaapelikaaoksesta ja kolmikuvioinen iltalaukku tuo asuun sopivasti särmää.
Molla Mills on suomalainen suunnittelija ja muotoilija, jonka suositut virkkaustyöpajat täyttyvät innokkaista harrastajista kerta toisensa jälkeen.

Vaikka vähän periaatteessa vastustankin kirjojen ostamista kotiini, niitä kun jossain elämän vaiheessa sai selkä vääränä kantaa kodista toiseen, niin tämän nyt ostin. Virkkurissa on selkeät ohjeet. Hyvät ja ennen kaikkea kuvaavat kuvat. Ohjeet sopivat arkikäyttöön. Tämä kirja sopii aloittelijalle sekä taitajalle. Olen tätä kirjaa ennemmin vain selaillut, mutta syvennyn tähän nyt ajatuksen kanssa.

ps. voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik! Muista myös merkitä ruksi Arjenkaunisnainen FB-sivun etusivin tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, niin näet kaikki blogin päivitykset heti omassa uutisvirrassasi. Jos tykkääjiä tulee seuraavaan merkkipaaluun eli 100 saakka, pistän pystyyn arvonnan!

pps. arjenkaunisnainen on myös Instagramissa, voit seurata minua myös siellä, klik!

Ei kommentteja: