lauantai 17. lokakuuta 2015

DIY valaisimen uudistus ruokapöydän ylle

Muistatteko, kun vuosi sitten opin kurssilla tekemään paperinarusta palloja (klik!). Tein silloin tuolta edellisestä postauksesta löytyvän valaisimen tänne meidän ruokapöydän yläpuolelle. Jossain vaiheessa tässä kuitenkin kyllästyin pikkuisen siihen ja otin paperipallot pois jättäen kolme isoa lamppua roikkumaan yksinään katosta.


Tämä ratkaisu on miellyttänyt meidän silmiä, mutta jotain siitä kuitenkin puuttui. Jokin pieni omaleimaisuus. Naapurissamme on ihana pieni putiikki nimeltään Pienikamari. Siellä ikkunassa näin samanlaisen valaisimen, jossa oli pieniä puisia palloja. Valaisin on Bloomingvillen kaunis puupallovalaisin! Siitä se ajatus ja sopivien pallojen metsästys lähti!

Löysin sopivia palloja, mutta niitä myytiin hurjaan hintaan isoja kappalemääriä kerrallaan. Lopulta viime viikonloppuna löysin Paaposta (klik!) sopivan hintaisia ja sopivan määrän palloja, jee! (Tai niinhän minä luulin...)

Puuhelmi, 47mm
Sitten maalit:


jotka löysin Sinellistä. Nuo vasemmanpuoleiset kiiltomaalit oli 11,00€/kpl ja tuo valkoinen kiiltävä oli 7,90€/kpl. Purkeissa on 500ml maalia, joka on aivan liikaa tähän kyseiseen hommaan, mutta nuo maalit säilyvät oikein säilytettynä vuosia ja onhan tässä ihan pian askarreltava joulukortit, joihin lupasin maaleja käyttää.


Sitten pallot kynän nokkaan ja maalit pintaan. Vaatii useamman maalauskerran, yllä olevassa kuvassa pallot maalattu vasta kertaalleen.

Tämän näköinen siitä tuli:


Ihan kiva, mutta jotenkin se näytti siltä, että enemmän olisi enemmän tällä kertaa. Siispä askartelukauppaan, Sinelliin (klik!) ja lisää puuhelmiä hankkimaan. Hauskaa tästä jutusta teki se, että menin kauppaan ilman varsinaista tietoa siitä, minkä kokoinen reikä näissä 47mm palloissa olikaan ja minkä kokoisia reikiä näissä kaupassa olevissa puuhelmissä oli... Siellä sitä mittailtiin kuule myyjän kanssa kilvan ja lopulta päädyin näihin:



Halkaisijaltaan 40mm palloihin, 7mm reiällä. T täällä kotona vielä mallasi pussin läpi, että mahtuu varmasti :) Vähän hirvitti ostaa 30kpl puuhelmipussia, mutta tätä kokoa ei myyty kappaleittain ja jääpä tytöille askarteluihin sitten helmiä.


Kyllä tuota mallailtiin, mutta siinä se nyt on! Yritän ottaa parempia kuvia, sellaisia vähän kauempaa otettuja, mutta siinä alla oli kuulkaas sellainen maalauskaaos, että pois alta. Idean tuosta varmasti saatte ja näette. Mitäs pidätte? Me pidetään kovasti, ehkä niitä olisi vielä vähän vähempikin riittänyt, mutta katsotaan nyt pari viikkoa ja muutellaan sitten jos on tarvetta. T sanoi, että ainakin pari viikkoa pitää odottaa ja katsella, sen verran aukesivat sormenpäät kaikesta tuosta ruuvailusta :)

ps. voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik! Muista myös merkitä ruksi Arjenkaunisnainen FB-sivun etusivin tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, niin näet kaikki blogin päivitykset heti omassa uutisvirrassasi. Jos tykkääjiä tulee seuraavaan merkkipaaluun eli 100 saakka, pistän pystyyn arvonnan!

pps. arjenkaunisnainen on myös Instagramissa, voit seurata minua myös siellä, klik!

Ei kommentteja: