tiistai 6. tammikuuta 2015

Karjalanpaisti

Tänään oli vuorossa päivälliseksi karjalanpaistia! Meidän perheessä mies syö ja pitää kovasti lihasta, samoin kuin nuorempi tytöistä. Minä taas olen oppinut nyppimään lihat pois ruuista kuin ruuista, joten kasvisruoka on tullut tutuksi. Koululainen taas on meidän väliltä, hän syö mutta ei aina niin hyvin.. 

Saimme joululahjaksi Sarpanevan 3l padan ja kyllä oli muuten kätevä. Karjalanpadan ohje tässä:

Karjalanpaistia (Atria) 700g
4 porkkanaa
4 sipulia
Erilaisia pippureita (rose-, mauste-, tai mitä kaapissa on pippureita)
Suolaa
Vettä
Hyvää punaviiniä (meillä oli Cecilia beretta. (Viinitalo) Valpolicella Ripasso (rypäle) Superiore (miten rypäleet on valikoitu))

Mies ruskisti ensin lihat padassa ja minä pilkoin porkkanat ja sipulit reiluiksi lohkoiksi. Kun liha on saanut väriä pintaan, heitä porkkanat ja sipulit pataan, mukaan pippurit ja suola (merisuolaa, laitettiin runsaasti). Kaada joukkoon punaviiniä (hyvää sellaista, maulla on väliä!) n. puoli pulloa ja loput vettä niin että kaikki peittyy.

Ensin tunti uunissa ilman kantta 200 asteessa, siitä 2-3h kannen kanssa pudottaen asteet sinne 150-175. Meillä meni kokonaisuudessaan aikaa neljä tuntia.


Tuossa pata uuniin menossa, se syötiin keitettyjen perunoiden kanssa ja hyvin meni kaupaksi punaposkisille tytöille, jotka ulkoilivat lumikenkiä testaillen. 

Miten teillä vietettiin loppiainen?

Muista arvonta täällä!

Ei kommentteja: