Minä pidän pimeästä. En masennu tästä harmaudesta, en auringottomuudesta enkä siitä kuinka aamuin illoin on pimeää. Pidän siitä, miltä valo näyttää täydellistä pimeyttä vasten. Kaikki ne varjot ja erilaiset sävyt kun kirkas kohtaa pimeän. Pimeyshän siinä väistyy. Uusin puuhasteluni on tänä syksynä ollut nuo paperinaruista tehdyt valopallot, joita olenkin mielelläni tässä illat tehnyt. Pidän siitä, että saan istua lattialla ja mies on sohvalla vieressä ja katsomme jotain sarjaa samalla kun teen käsillä. Itse monta vuotta yksin eläneenä muistan elävästi, kuinka pimeinä iltoina oli mukava kävellä talojen keskellä ja nähdä valo. Nähdä valoa ikkunoissa ja tuntea se lämpö kaikista niistä kodeista. Nähdä jopa vilaus jostain lampusta tai asiasta tai esineestä, joka innoitti itseänikin uuteen haaveeseen sisustuksessa. Nyt voin onnellisena todeta, että minä en ole enää yksin, vaan minulla on perhe. En vaella enää pimeydessä, koska nyt minulla on valo.
Sinnitelkää te, jotka ette pimeästä piittaa.
