sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Virkattu lehtikori!

Vihdoin sain sen valmiiksi! Muistatko, aloitin kuukausi (tai ylikin) sitten virkkaamaan lehtikoria. Tein muutaman kerran sen ihan alusta asti uudestaan ja purin matkalla varmaan puolet, mutta nyt on varma fiilis, että tällaisen voisi tehdä toisenkin. Virkkasin ihan perussilmukoita ja korin reunojen yläosaan yhden kierroksen niin,että aina kaksi ps ja kaksi kjs (ketjusilmukka). Kooltaan kori on siis 40x50cm ja kovetettu sokeriliemellä.

Liemen tein ohjeella 1:1 vettä ja ihan tavallista sokeria. Lientä ei keitetä, vaan sokeri sulatetaan liedellä lämpimään veteen. Valmiin liemen kaadoin pesuvatiin ja vein hetkeksi parvekkeelle jäähtymään. Sitten vaan virkkaus upotettiin sokeriliemeen ja laitettiin telineeseen kuivaamaan. Viikon verran kori sai kuivaa (kylmässä) saunassa.. Mieheni on maailman paras keksimään ratkaisuja ongelmiin, ja tähänkin hän nikkaroi juuri oikean kokoisen telineen, mikä piti lehtikorin siinä muodossa, kuin mihin halusin sen kovettuvan. 
Kiitos T ❤
Tässä se valmis ihanuus nyt on!

Ei kommentteja: