tiistai 26. elokuuta 2014

Love letter

Pari päivää olen tässä miettinyt, millainen ihminen mieheni on. Mieheni on siis kahden tyttölapsen isä. Hän on töissä alalla, missä lapset ovat päivän pääosassa. Hän on mies, joka saa minun henkeni salpautumaan. Hän on poika vanhemmilleen, joka auttaa. Hän on vävyehdokas, joka osaa rakentaa. Hän on ihminen, joka ymmärtää. Hän keksii aina ratkaisun kaikkeen. Hän aloittaa sekä lopettaa ruokailunsa viimeiseksi. Tämä siksi, että hän huolehtii, että kaikilla on ruokaa. Jakaa vaikka omastaan, jos joku meistä perheen tytöistä haluaisi lisää ruokaa, eikä sitä olisi enää kattilassa. Erityisesti sydämelläni on, millainen isä ja miehen malli hän on tytöilleen.

Tämä ajatus tuli siitä, kun siivosimme yhdessä. Pidämme molemmat perus siististä kodista, pieni tavaroiden sekasorto ei haittaa, mutta likaisuus haittaa.  Isäni sanat ovat iskostuneet mieleeni: "siivo ei pysy siivoamalla vaan siivo pysyy pitämällä." Kun siivosimme tässä joku päivä, sanoinkin hänelle, että minusta on hienoa, millaisen miehen mallin hän näyttää tytöille. Tulen itse perheestä, jossa oli melko selkeät "miesten" ja "naisten" työt. Melko selkeät siksi, että äitini teki ja tekee edelleen kaikkea mahdollista :) Kotona veljeni esimerkiksi leikkasivat aina nurmikon ja minä huolehdin tiskeistä. Imurointi oli kaikkien hommaa. Pysähdyin ajattelemaan tätä asiaa nyt vuosia myöhemmin. 

Perheemme pienet tytöt eivät tiedä, millaisia oletuksia yhteiskunta tarjoaa perheen eri jäsenille. He eivät tiedä, mitkä ovat mahdolliset jaot kotitöissä. Miehen kuuluu korjata autoa ja rakentaa talo ja tuoda leipä pöytään, koska hän on mies. Nainen kokkaa ja tiskaa ja hoitaa lapset, koska se on naisten hommaa. He eivät tiedä, mitä heiltä tyttöinä, tulevina naisina ja äiteinä oletetaan. He saavat rikkoa rajoja. Haaveissaan he ovat lääkäreitä, he ovat prinsessoja tai putkimiehiä. Heille palikoilla ja legoilla rakentelu on kaikkien leikkiä. Jalkapallo ja tanssi on kaikkien harrastuksia. Opetamme heille, että ei ole olemassa tyttöjen ja poikien värejä. On olemassa värejä ja kaikista saa kukin tykätä oman mielensä mukaan. Heille rajat tarkoittavat (sääntöjen lisäksi) aikuisten ja lasten välisiä rajoja. Mitä aikuiset saavat tehdä ja mitä lapset saavat tehdä. Mieheni on oiva esimerkki siitä, että ei ole olemassa miesten tai naisten töitä. Meidän perheessä molemmat, minä ja hän, teemme kaiken yhdessä ja erikseen. Teemme samoja hommia. No, ainakin melkein. Joskus on hyvä antaa miehen olla mies ja korjata asioita, vaikka itse siihen kuinka pystyisi. Mutta kyse ei olekaan siitä, mihin kukakin meistä pystyy. On silti huojentavaa ajatella, että mallillamme on merkitystä. Toki he ottavat mallinsa myös äidin puolelta ja hänen tavoistaan sekä koulusta ja päiväkodista ja kavereista ja ja ja... Mutta se, mihin me voimme vaikuttaa, on oma esimerkkimme

Tässä parisuhteessa, olen täysin tyytyväinen siihen, miten ja millaisen esimerkin mieheni antaa tytöille omalla käytöksellään. Enemmän kuin tyytyväinen. Hän on läsnä. Hän tiskaa pyytämättä ja pyydettäessä. Imuroi. Laittaa pyykkejä. Pesee kaiken lattiasta kattoon. Halailee. Kertoo välittävänsä. Antaa huomionsa yhdelle kerrallaan, jättämättä kuitenkaan ketään huomiotta. On tasapuolinen. Hän tekee meille aamiaista. Ja iltapalaa. Hän hermostuu vaan aiheesta, jos siitäkään. Hän on valmis lähtemään kauppaan syksyn pimeänä iltana vesisateessa. Hän puhuu ja keskustelee. Hän tuo kukkia. Haluaa, että kotona on siistiä, kaunista ja jaksaa keskustella pitkäänkin siitä, millaiset verhot seuraavaksi ajattelin laittaa tai miten sisustaisin syksyä kotiin. Hän pitää omalta osaltaan huolen siitä, että kaikilla perheessämme on hyvä olla. Hän, minun mieheni, on sellainen mies, jolle tärkeintä on muiden hyvinvointi. Ja joka on suorassa yhteydessä siihen, miltä hänestä itsestään tuntuu. Kun meillä on hyvä olla, hänellä on hyvä olla.

Sellaisen mallin hän käytöksellään antaa tytöilleen. 

Sellainen, on minun maailmani rakkain.