maanantai 22. helmikuuta 2016

Erkki Vesanto, kynttilänjalka.

Meillä oli taannoin kirppispöytä ja kirppiksellä tuli sen tiimoilta pyörittyä päivittäin. Yritin kovasti ja onnistuinkin suurilta osin pitämään silmäni kiinni kaikkien ostettavien tavaroiden suhteen, ettei tilanne olisi ollut se, että ensin viemme säkkikaupalla sinne omia tavaroita ja samoilla säkeillä kannamme uutta kotiin. Olin siis maltillinen ostoksissani joka on pienen hurraan arvoinen asia! Jei!

Silmiini osui kuitenkin kerran pieni kynttilänjalka. Väriltään se on sellainen sininen, ehkä enemmänkin mustikansininen. Siinä oli Iittalan tarra ja teksti: made in Finland. Paino sanalla oli, koska kun sen kotiin toin ja sen pesin, niin tarra lähti ja lipui viemärin syvyyksiin. Harmi juttu! Mitään tästä kynttilänjalasta tietämättä kannoin sen kassalle ja maksoin siitä 12€.


Kotona googlettelin ja löysinkin hieman tietoja. Kynttilänjalka on Erkki Vesannon suunnittelema, korkeudeltaan n.9cm, halkaisijaltaan 8cm ja painoltaan 125g. Se on vuosilta 1965-70 ja siinäpä se. Kaikki mitä siitä löysin.


En ole tällaiseen ennen tätä ikinä törmännyt, mutta ehdottomasti aion pitää silmäni auki toisen samanlaisen kynttilänjalan sattuessa kohdalle. Goolettelun lomassa hintahaitarina voidaan pitää 30€ ylöspäin, mitä näistä pyydetään. Ja sopiihan tämä nyt vallitsevaan teemaan, mikä meillä on kun kivi- ja kastehelmituikut ovat nyt sinisävyisiä kaikki ;)

Ei kommentteja: