perjantai 4. joulukuuta 2015

Joulukalenterin luukku 4. Joulukortit.

Tämän vuoden joulutervehdykset on jo lähetetty matkaan. Pidän siitä, että jouluisin saa näpertää ja askarrella, ottaa tutut vanhat perinteiset joulukoristeet esiin ja koti alkaa taas näyttämään lämpimältä. Tänä vuonna teimme tyttöjen kanssa tällaiset kortit: 


Niissä on perunaa apunakäyttäen painettu valkoista maalia korttiin. Perunaa oli hankala nostaa kortista ylös, mutta mies keksi oivan ratkaisun: hän ruuvasi ruuvin perunan selkään kiinni, että siitä oli pienten käsien hyvä pitää kiinni. Sitten annettiin maalin kuivaa ja lopuksi lumiukko sai tunnistettavan muotonsa silmistä, suusta ja käsistä. Lopuksii leikkasimme porkkananenän oranssista pahvista. Alas laitoimme punaisella hyvää joulua-tarrat ja kortin sisälle löysin pienen runon:

Pukki kohta jo ovella on,
ilo lapsilla vallaton.
Aamu sarastaa,
valkoinen on maa.
Lumiukko pienoinen, 
hyppii ulkona riemuiten.

Nämä lumiukot lähtivät siis eilen jo matkaan postissa, jossaa lakko onneksi loppui. Olisi saattanut jäädä kortit tänä vuonna jakamatta!

TYKKÄÄ MINUSTA FACEBOOKISSA klik!
SEURAA MINUA INSTAGRAMISSA @reeamariia klik!

Ei kommentteja: