sunnuntai 29. marraskuuta 2015

1. Adventti


Ystäväni tytär käy partiossa. Itselleni partio on melko tuntematon käsite ja siksi kuvitelmissani siellä puuhastellaan lähes samoja asioita, kuin Aku Ankan veljenpojat Tupu, Hupu ja Lupu Sudenpennuissa - suomalaisittain! :) Tänä vuonna pieni partiolainen myi adventtikalentereita ja jouluisia postikortteja partion hyväksi ja tokihan meille sellaiset sai kiikuttaa.

Tässä kalenterissa hienoa minusta onkin se, että se ensimmäisen luukun saa avata tänään 1. adventin kunniaksi. Tästä se "virallinen" joulunodotus sitten meilläkin alkaa ja uusperheenä taidamme tänä vuonna laittaa kuusen paikoilleen kuukauden alkupuolella, että kaikki ehtivät siitä nauttia. Tänä vuonna tytöt ovatkin toisessa kodissaan aattoviikon, joten meillä vietetään jouluaaton sijaan pikkujoulua. Niistä kuitenkin sitten vähän myöhemmin.

Ensimmäinen adventtikynttilä syttyy tänään näin:


Viime vuonna joulumarkkinoilta ostetut numerot adventtikynttilöihin pääsi taas käyttöön. Kuva on vähän epätarkka, mutta numerot ovat siis paksumpaa rautalankaa ja ne on kiinni pienillä nastoilla. Kynttilöiden edessä on Heljä Liukko-Sundströmin poikapupufiguuri ja Ajatuksissa enkelin-lasikortti.

SEURAA MINUA FACEBOOKISSA klik!
INSTAGRAMISSA @reeamariia klik!

Ei kommentteja: