sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Mitä tänään syötäisiin?

Minä olen kasvissyöjä. Syön kyllä naudan jauhelihaa, kanaa sekä nyt viime aikoina olen opetellut syömään lohta. Olen saanut lapsena itse päättää (tai vanhempani eivät ole jaksaneet tapella kanssani) ja liha on jäänyt lautaselle. Mieheni on kuitenkin lihansyöjä ja tuen häntä tässä kaikin tavoin. Sen lisäksi haluan, että tytöt oppivat syömään monipuolisesti ja siksipä meillä on usein viikon ruokalistat, että pöydässä olisi ruokaympyrästä kaikkea mahdollista. Tämä panostus onkin kannattanut, koska tytöt syövät lähes kaiken, mitä mekin. Jos jossain on tsempattava, niin he ovat usein pöydässä melko kauan... mutta lautaset tyhjinä he siitä nousevat!

Sunnuntain päivällisellä meillä tarjoiltiin tätä: 




Naudan sisäpaistia sekä uunikasviksia. 

*Naudan sisäpaisti, n.puoli kiloa 
(* suola, pippuri)

* 10 keskikokoista perunaa
* 2 porkkanaa
* 3 keskikokoista punajuurta
* punasipuli (olisi voinut olla runsaammin)
* paprika
* öljyä
* suolaa
* Meiran provence mausteseosta

Paisti oli reilun puolen kilon kokoinen ja se tehtiin näin: se oli paketissaan huoneenlämmössä tunnin. Sitten se laitettiin uunivuokaan ja uuniin tunniksi, 125 asteeseen. Sitten paisti pois uunista, folioon, päälle suolaa ja pippuria ja vetäytymään puoleksi tunniksi. Periaatteessa paistissa kuuluisi olla paistomittari, mutta koska meillä ei sellaista ole, niin mies leikkasi 45min kohdalla paistin halki ja katsoi kypsyyden. Kasvikset tehtiin näin: kuorin perunat ja porkkanat, pilkoin ne, punajuuret, paprikan ja sipulin. Uuniin pellille, päälle öljyä, suolaa ja mausteseosta. Määriä en osaa sanoa, öljyä varmaan ½dl - dl. Meillä ei ole kiertoilmauunia, mutta kasvikset oli ensin paistin kanssa puoli tuntia 125 asteessa, sen jälkeen nostin lämmön 200 asteeseen. Loppuvaiheessa pidin vielä viimeiset 10 min 250 asteessa, mutta tässä olkaa tarkkana, että kasvikset eivät mustu liikaa. 

Kylkeen sopi punaviini: 

Millaisia paistiohjeita teillä on?

Ei kommentteja: