keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Luukku 4, Club for Five

Club for Five

Tänään on vuorossa jouluun virittäytyminen joululaulujen muodossa. Jyväskylän Paviljonkiin tulee esiintymään Club for Five ja me jo kaukaa viisaina ostettiin liput jo lokakuussa! Toki pelkästään myös siksi, että Helsingin Stockan Lippupiste hyväksyy maksuksi näitä kulttuuriseteleitä, mitä meillä on kertynyt, niin että melkein aina miehen vanhempien luona käydessä tsekkaamme tulevat kulttuuritapahtumat mitä täällä Jyväskylässä tai muualla on, että saamme hyödynnettyä lippuja. Kaikki on kotiinpäin! Konsertin jälkeen on tarkoitus mennä yhdessä syömään johonkin ravintolaan, koska mieheni täyttää perjantaina 36 vuotta. Perjantaina olemme kaikki neljä puokkareita ja lähdemme jo puolilta päivin ajelemaan Keskisen ostosparatiisin kautta Maksamaalle mökille hiljentymään juhlimaan Suomen itsenäisyyttä ja tulomatkalla veljentytön 3-vuotis juhlia.

Tänä iltana keskitymme vain kauniisiin säveliin ja nuotteihin, siihen tunnelmaan ja heränneisiin tunteisiin, joita uudet ja ikivihreät laulut saavat meissä aikaan.